Tunnusteko Betesdan altaalla

Betesdan allas.
|
Jeesus parantaa miehen Betesdan altaalla
|
|
1 Tämän jälkeen oli eräs juutalaisten juhla, ja Jeesus lähti Jerusalemiin.
|
2 Jerusalemissa on Lammasportin lähellä allas, jonka hepreankielinen nimi on Betesda. Sitä reunustaa viisi pylväshallia, [Neh. 3:1]
|
|
3 ja niissä makasi suuri joukko sairaita: sokeita, rampoja ja halvaantuneita.* [Nämä odottivat, että vesi alkaisi liikkua. [Osa käsikirjoituksista lisää tähän hakasulkeisiin merkityt sanat.]
|
|
4 Aika ajoin näet Herran enkeli laskeutui lammikkoon ja pani veden kuohumaan, ja se, joka ensimmäisenä astui kuohuvaan veteen, tuli terveeksi, sairastipa hän mitä tautia tahansa.]
|
|
5 Siellä oli mies, joka oli sairastanut kolmekymmentäkahdeksan vuotta.
|
|
6 Jeesus näki hänet siellä makaamassa vuodematolla ja tiesi, että hän oli jo pitkään ollut sairas. Jeesus kysyi: "Tahdotko tulla terveeksi?"
|
|
7 Sairas vastasi: "Herra, minulla ei ole ketään, joka auttaisi minut altaaseen, kun vesi kuohahtaa. Aina kun yritän sinne, joku toinen ehtii ennen minua."
|
|
8 Jeesus sanoi hänelle: "Nouse, ota vuoteesi ja kävele."
|
9 Mies tuli heti terveeksi, otti vuoteensa ja käveli. Mutta se päivä oli sapatti. [Joh. 9:14]
|
10 Niinpä juutalaiset sanoivat parannetulle: "Nyt on sapatti, ei sinun ole lupa kantaa vuodettasi." [Neh. 13:19; Jer. 17:21,22]
|
|
11 Mies vastasi heille: "Se, joka teki minut terveeksi, sanoi minulle: 'Ota vuoteesi ja kävele.'"
|
|
12 Silloin juutalaiset kysyivät: "Kuka se mies oli, joka käski sinun ottaa vuoteesi ja kävellä?"
|
|
13 Parannettu ei kuitenkaan tiennyt, kuka hän oli, sillä Jeesus oli jo hävinnyt väkijoukkoon.
|
14 Myöhemmin Jeesus tapasi miehen temppelissä ja sanoi hänelle: "Sinä olet nyt terve. Älä enää tee syntiä, ettei sinulle kävisi entistä pahemmin." [Matt. 12:45; Joh. 8:11; 2. Piet. 2:20]
|
|
15 Mies lähti sieltä ja kertoi juutalaisille, että Jeesus oli hänet parantanut.
|
16 Juutalaiset alkoivat vainota Jeesusta, koska hän teki tällaista sapattina. [Mark. 3:6]
|
17 Mutta Jeesus sanoi heille: "Minun Isäni tekee työtään taukoamatta, ja niin teen myös minä." [Joh. 9:4, 14:10]
|
|
18 Tämä vain lisäsi juutalaisten halua ottaa Jeesus hengiltä. Hänhän ei ainoastaan rikkonut sapattikäskyä, vaan vieläpä sanoi Jumalaa omaksi isäkseen ja teki siten itsestään Jumalan vertaisen. (Joh. 5:1-18)
|
Betesdan kaksiosainen allas sijaitsi Temppelivuoren pohjoispuolella noin 500 metriä temppelistä. Arkeologit paikansivat sen 1800-luvun lopulla ja kaivoivat esiin. Kaivaukset vahvistivat sen ympärillä olevan viisi katettua pylväskäytävää Johanneksen evankeliumin kertomuksen mukaisesti.
Jakeessa yksi mainittu juutalaisten juhla lienee ollut pääsiäinen Joh. 4:35 maininnan perusteella:
Te sanotte: 'Neljä kuuta kylvöstä korjuuseen.' Minä sanon: Katsokaa tuonne! Vainio on jo vaalennut, vilja on kypsä korjattavaksi.
Kylvö suoritettiin sadekauden alun jälkeen marras-joulukuussa ja ensimmäinen ohrasato saatiin juuri keväällä pääsiäisen aikoihin.
Lammasportin luona oli Betesdan allas
Betesda (beit hesed) merkitsee hepreaksi armon taloa. Se sijaitsi Lammasportin luona. Jakeessa Joh. 10:7 Jeesus sanoo ego eimi (Jumalan nimi "Minä Olen", seitsemän kertaa Johanneksen evankeliumissa) tunnustuksessaan olevansa juuri lammasten portti:
Siksi Jeesus jatkoi: "Totisesti, totisesti: minä olen lampaiden portti.
Betesdan allas oli siten Jeesuksen luona oleva armon talo. Siellä paraneminen tapahtui, koska Jumalan armo vaikuttaa juuri Jeesuksessa, vrt. Joh. 1:14.
Sana tuli lihaksi ja asui meidän keskellämme. Me saimme katsella hänen kirkkauttaan, kirkkautta, jonka Isä ainoalle Pojalle antaa. Hän oli täynnä armoa ja totuutta.
Veden kuohuttaminen lienee johtunut siitä, että aika ajoin ylemmästä altaasta päästettiin puhdasta sadevettä alempaan, mikä toimi juutalaisten rituaalisena puhdistuspaikkana, eli mikvenä. Altaiden vesi tuli valumavesistä ja sateesta päinvastoin kuin Temppelin eteläpuolella oleva Siiloan allas, johon vesi johdettiin Kidronin laaksossa sijainneesta Giihonin lähteestä.
Esikuva Vanhassa testamentissa
Altaalla makaava mies oli sairastanut 38 vuotta odottaen altaalle pääsyä. Se johtaa meidät tapahtumiin, mitkä on kuvattu 5. Moos. 2:14:
Vaelluksemme Kades-Barneasta Seredin jokiuoman ylitykseen saakka kesti kolmekymmentäkahdeksan vuotta. Sinä aikana kuolivat Egyptistä lähteneen sukupolven kaikki asekuntoiset miehet, kuten Herra oli vannonut.
Epäuskonsa takia Israelilaiset joutuivat vaeltamaan Siinain erämaassa mainitut 38 vuotta, kunnes koko Egyptistä lähtenyt sukupolvi oli kadonnut ja uusi sukupolvi noussut sen sijaan. Luvatun maan tiedustelijoista vain Joosua ja Kaaleb uskoivat luvatun maan valloittamisen olevan mahdollista Herran voimalla. Egyptistä lähteneestä sukupolvesta he pääsivät ainoina perille. Kaades-Barneasta olisi ollut matkaa luvattuun maahan vain alle parin viikon matka. Israelilaisten epäusko Herran kykyyn johdattaa heidät Kades-Barneasta luvattuun maahan koitui heidän kohtalokseen:
|
3 Miksi Herra vie meidät tuohon maahan? Me kaadumme taistelussa, ja naisemme ja lapsemme joutuvat vihollisen saaliiksi! Parempi meidän olisi palata Egyptiin."
|
|
4 He sanoivat toisilleen: "Valitaan uusi johtaja ja palataan Egyptiin!" (4.Ms. 14:3-4)
|
Tästä nousi Herran viha ja hän vannoi, ettei epäuskoisesta kansasta kukaan yli 20-vuotias pääsisi perille, paitsi Joosua ja Kaaleb, eli symbolisesti Jeesus ja hänen seuraajansa, joita kutsuttiin nasarealaisiksi. Jeesus kirjoitetaan hepreaksi samoin kuin Joosua, eli "Jahve pelastaa".
|
20 Herra sanoi: "Minä annan anteeksi, niin kuin pyysit.
|
|
21 Mutta niin totta kuin minä elän ja niin totta kuin Herran kirkkaus ja valta ulottuu kaikkialle,
|
|
22 yksikään näistä ihmisistä ei pääse perille tuohon maahan. He ovat nähneet minun kirkkauteni ja ne suuret teot, jotka tein Egyptissä ja täällä autiomaassa, mutta siitä huolimatta he tottelemattomuudessaan ovat yhä uudestaan koetelleet minun kärsivällisyyttäni.
|
23 He eivät saa nähdä sitä maata, josta valalla vannoen annoin lupauksen heidän esi-isilleen. Kukaan niistä, jotka ovat minua halveksineet, ei pääse sinne. [14:23,24: 4. Moos. 26:65; 5. Moos. 1:35,36 : Ps. 95:11; 1. Kor. 10:5; Hepr. 3:11]
|
24 Vain palvelijallani Kalebilla on toisenlainen henki, ja hän on aina uskollisesti seurannut minua. Siksi minä vien hänet siihen maahan, jossa hän kävi, ja hänen jälkeläisensä saavat ottaa sen omakseen. [Joos. 14:6]
|
Profeetallisen teon merkitys
Kun vertaamme Jeesuksen profeetallista tekoa tähän taustakertomukseen, voimme tehdä johtopäätöksiä sen merkityksestä.
- Jeesus oli valinnut pääsiäisen profeetallisen tekonsa ajankohdaksi, koska silloin Jerusalemissa oli paljon kansaa paitsi Juudeasta myös ympäröivistä maista pyhiinvaellusmatkalla. Mooseksen lain mukaan jokaisen juutalaisen miehen oli tehtävä pyhiinvaellus temppeliin kolme kertaa vuodessa, pääsiäisenä, helluntaina ja lehtimajajuhlille.
- Viisi katettua pylväskäytävää symboloivat viittä Mooseksen kirjaa, Tooraa, eli lakia, millä ei ollut voimaa viedä häntä veteen ja "parantaa/pelastaa" miestä. Sairaat makasivat parantumista odottaen pylväskäytävien alla, eli symbolisesti lain alla.
- Vasta Jeesuksessa Jumalan armo ilmestyi, olihan paikan nimi "armon talo" ja se sijaitsi "Lammasportin", eli Jeesuksen luona.
- Vaikka Jeesuksen solmima "uusi messiaaninen liitto" koskee kaikkia, se voidaan vastaanottaa vain yksilöllisesti, ei kansakuntana eikä kirkkokuntana. Siksi Jeesus valitsi joukosta yhden henkilön ja kysyi häneltä "tahdotko sinä parantua"? Vrt. 5.Moos. 30:19 ja Joos. 24:15.
- Jeesus esitti kysymykseni, koska uusi liitto astuu voimaan vain niiden kohdalla, jotka siihen suostuvat ja sen vastaanottavat.
- Jeesus valitsi miehen eikä mies Jeesusta, koska kukaan ei tule Jeesuksen luo ellei Isä Jumala häntä ensin vedä. Tätä kutsutaan myös etsikkoajaksi, vrt, Jes. 55:6.
- Se, että Jeesus tapasi miehen myöhemmin temppelissä ja varoitti häntä enää syntiä tekemästä viittaa taustakertomuksessa olleeseen israelilaisten epäuskoon. Jeesus tarkoitti epäuskon syntiä, eli uskosta voi myös luopua, mistä erämaahan tuhoutunut sukupolvi oli varoittavana esimerkkinä ja vaarana on silloin joutua uudelleen "altaan reunalle odottamaan veden kuohuttamista".
- Jeesus teki profeetallisen tunnustekonsa sapattina sen merkiksi, että messiaaninen pelastuksen aika oli alkanut Hänen tulonsa myötä. Hän oli antanut siitä merkin jo toimintansa alussa Kaanaan häissä muuttamalla rituaalisen puhdistusveden "uuden liiton viiniksi".
- Juutalaiset pitivät sapattia, paitsi Siinain liiton merkkinä, myös profeettojen ennustaman messiaanisen pelastuksen ajan merkkinä. Koska messiaan tuoma pelastus olisi täydellistä, siihen ei saanut eikä voinut ihminen enää mitään lisätä eikä sapattina sen takia saanut suorittaa mitään. Juutalaisille oli siksi säädetty sapattina 39 kieltoa, joista tässä mainittu taakan kantamisen kielto oli viimeinen. Jeesus valitsi sen, koska se kattoi myös kaikki muut edeltävät kiellot.
|
Pelastuksen ajan ihanuus (Jes. 35)
|
1 Aavikko iloitsee, autiomaa iloitsee, aro riemuitsee, se puhkeaa kukkaan! Kuin lilja kukkikoon maa, [Jes. 29:17, 32:15]
|
|
2 se riemuitkoon, huutakoon ääneen! Sen osaksi tulee Libanonin kunnia, Karmelin ja Saaronin ihanuus. Kaikki saavat katsella Herran kunniaa, meidän Jumalamme ihanuutta.
|
3 Voimistakaa uupuneet kädet, vahvistakaa horjuvat polvet, [Job 4:3,4; Hepr. 12:12]
|
4 sanokaa niille, jotka sydämessään hätäilevät: "Olkaa lujat, älkää pelätkö. Tässä on teidän Jumalanne! Kosto lähestyy, tilinteon hetki. Jumala itse tulee ja pelastaa teidät." [Ps. 94:1; Jes. 40:9]
|
5 Silloin aukenevat sokeiden silmät ja kuurojen korvat avautuvat, [Jes. 29:18; Matt. 11:5]
|
|
6 rampa hyppii silloin kuin kauris, mykän kieli laulaa riemuaan. Lähteitä puhkeaa autiomaahan, vuolaina virtaavat purot arolla.
|
7 Hehkuva hiekka muuttuu lammikoiksi, janoinen maa pulppuaviksi lähteiksi. Siellä, missä hyeenat lepäilivät, kasvaa silloin rantakaislaa ja papyrusta. [Ps. 107:35; Jes. 41:18]
|
8 Ja sinne syntyy tie, valtatie, sitä kutsutaan Pyhäksi tieksi. Epäpyhä ei saa sille astua: Herran tien kulkijoille se kuuluu, heille yksin. Siellä ei tyhmäkään eksy. [Jes. 43:19]
|
9 Leijona ei nouse sille tielle, ei yksikään raateleva peto, ei yksikään. Vain vapaiksi lunastetut sitä vaeltavat. [Jes. 11:6, 65:25]
|
10 Herran vapaiksi ostamat palaavat ja saapuvat riemuiten Siioniin. He kantavat päänsä päällä ikuista iloa. Ilo ja riemu astuvat portista, huoli ja huokaus pakenevat kauas. [Jes. 51:11; Ilm. 21:4]
|
|