Kuoleeko ihminen kahdesti?

Mikä on Raamatun ilmoittama toinen kuolema? Kuoleeko ihminen kahdesti? Miten vanhurskaiden ja jumalattomien ylösnousemukset eroavat toisistaan?

Mutta pelkurien ja epäuskoisten ja saastaisten ja murhaajien ja huorintekijäin ja velhojen ja epäjumalanpalvelijain ja kaikkien valhettelijain osa on oleva siinä järvessä, joka tulta ja tulikiveä palaa; tämä on toinen kuolema. (Ilm. 21:8)

Jolla on korva, se kuulkoon, mitä Henki seurakunnille sanoo. Sitä, joka voittaa, ei toinen kuolema vahingoita. (Ilm. 2:11)

Autuas ja pyhä on se, jolla on osa ensimmäisessä ylösnousemuksessa; heihin ei toisella kuolemalla ole valtaa. (Ilm. 20:6)

Kaksi kuolemaa ja kaksi elämää

Fyysisessä kuolemassa ihmisen ruumis tosin kuolee, mutta sielu jatkaa elämäänsä, Joh. 11:25 ja Ap.t. 7:59. Jeesus itse todisti sielun kuolemattomuuden puolesta sanoessaan, ettei meidän tule pelätä niitä, jotka voivat tappaa ruumiin, mutta eivät voi tappaa sielua, Matt. 10:28.

Ratkaisevaa ihmisen iankaikkisuuskohtalon kannalta on se, mihin sielu menee fyysisen kuoleman jälkeen. Pelastuneet, eli maallisen elämän aikana uudestisyntyneiden ja uskossa loppuun asti pysyneiden ihmisten sielut menevät paratiisiin odottamaan Kristuksen paluuta ja ruumiin ylösnousemusta, Fil. 3:12. Uudestisyntymättömien ja myös uskostaan luopuneiden kuolleiden ihmisten sielut menevät sen sijaan tuonelaan odottamaan viimeistä tuomiota. Tässä nk. välitilassa, joko paratiisissa tai tuonelassa, olevat ruumiittomat sielut ovat Raamatun opetuksen ja esimerkkien mukaan tietoisessa tilassa.

Kuolema tuli ihmiskunnan osaksi syntiinlankeemuksessa. Jumala oli sanonut ensimmäisille luoduille ihmisille, että jos he söisivät hyvän ja pahan tiedon puusta, he tulisivat kuolemaan, 1.Moos. 2:17;

17 mutta hyvän-ja pahantiedon puusta älä syö, sillä sinä päivänä, jona sinä siitä syöt, pitää sinun kuolemalla kuoleman. (KR 1933)

Vanhassa käännöksessä sanoilla "pitää sinun kuolemalla kuoleman" ilmoitetaan hepreankielisen alkutekstin mukaisesti kaksi kuolemaa. Ensimmäinen kuolema on fyysinen kuolema maallisen elämän lopussa ja toinen kuolema on iankaikkinen ero Jumalasta viimeisen tuomion jälkeen. Uusi käännös 1992 ei jaetta enää käännä oikein, vaan siinä ilmoitetaan ihmisen olevan "kuoleman oma", mikä sekin pitää tietysti paikkansa, mutta hämärtää käsityksen kahdesta kuolemasta. Jos ihminen ei tämän maanpäällisen elämän aikana "uudestisynny", eli herää hengellisesti uskon kautta Kristukseen, menee hän fyysisen kuoleman jälkeen iankaikkiseen kadotukseen hengellisesti kuolleena.

Samoin kuin on kaksi kuolemaa, on myös kaksi elämää. Job. 33:4 ja 34:14 erottavat nämä Jumalan antamat "kaksi elämää" toisistaan. Heprean sana "ruah", eli "the Spirit of God" kuvaa jakeissa Jumalan läsnäoloa ihmisessä ja "neshama" Jumalan henkäystä, joka puhallettiin ihmiseen, kun hänet luotiin maan tomusta ja tehtiin eläväksi, vrt. 1.Moos. 2:7. Myös Hes. 37:9 käyttää "ruah" sanaa kuvaamaan Israelin kansan hengellistä heräämistä aikojen lopussa. Syntiinlankeemuksen jälkeen ihminen poistui "Jumalan läsnäolosta", kun heidät karkotettiin Paratiisista. Vaikka heissä olikin edelleen Jumalan "neshaman" antama fyysinen elämä, olivat he sen jälkeen hengellisesti kuolleita ilman yhteyttä Jumalaan, ilman "ruahia". 

Saatana sai heidät houkuteltua epäilemään Jumalan sanaa ja sen seurauksena ensimmäiset ihmiset lankesivat tekemään syntiä. He söivät "hyvän ja pahan tiedon puusta" Jumalan kiellosta huolimatta. Koska Jumala oli luonut ihmiselle vapaan tahdon, hän kykeni nyt valitsemaan myös pahan eikä enää voinut olla Jumalan läsnäolossa, missä vallitsi täydellisen pyhyyden vaatimus. Tämän seurauksena ihminen karkotettiin paratiisista.

Ihmiset joutuivat lähtemään paratiisista saatanan ja kuoleman vallan alle, missä he eivät voineet syödä enää elämän puun hedelmää, vrt. 1.Moos. 3:22. Myös heidän jälkeläisensä, kaikki sukupolvet, jakoivat saman kohtalon syntyessään karkotuksessa (exiilissä) paratiisin ulkopuolella. "Perisynti" ei siis ole ihmisen perintötekijöissä seuraavalle sukupolvelle siirtyvää geeniperimää, vaan koko ihmiskunnan olemista karkotuksessa (exiilissä), poissa Jumalan yhteydestä, saatanan ja kuoleman vallan alla.

Sentähden, niinkuin yhden ihmisen (Adamin) kautta synti tuli maailmaan, ja synnin kautta kuolema, niin kuolema on tullut kaikkien ihmisten osaksi, koska kaikki ovat syntiä tehneet. (Room. 5:12)

Jumalan ensimmäisiin ihmisiin puhaltama "neshaman henkäys" oli kuitenkin niin vahva, että sen vaikutus tuntui voimakkaana vielä Aadamin jälkeenkin monta sukupolvea. Siksi heidän ja vielä heidän ensimmäisten jälkeläistensä elinikä oli paratiisin ulkopuolella hyvin pitkä. Esim. Adam eli 930 vuotta vanhaksi ja vielä Aabrahamkin eli 175 vuotiaaksi. Vasta vähitellen, sukupolvien vaihtuessa, ihmisten elinikä alkoi laskemaan Psalmin kirjoittajan ilmoittamaan noin 70-80 vuoteen, Ps. 90:10.

Ihmiset syntyvät tähän maailmaan alkusynnin seurauksena hengellisesti kuolleina, erossa Jumalasta, minkä myös Jeesus totesi evankeliumissa;

Hengellisesti kuolleet, saivat haudata myös fyysisesti kuolleensa, mutta opetuslapsia Jeesus kehoitti erottumaan tästä joukosta seuraamalla Häntä, sillä vain Hänessä on elämä ja Hänen kauttaan yhteys Jumalaan voi palautua.

Koska ihmiset syntyvät tähän maailmaan saatanan ja kuoleman vallan alle, he ovat matkalla fyysisen kuoleman jälkeen iankaikkiseen kadotukseen. 

Pienet lapset muodostavat tähän poikkeuksen. Raamatun mukaan, vaikka hekin ovat syntyneet perisynnin alaisina, vrt. Ps. 51:5, heillä on Jumalan antama varjelus kunnes he tulevat ymmärtävään ja vastuulliseen ikään;

Katsokaa, ettette halveksu yhtäkään näistä pienistä; sillä minä sanon teille, että heidän enkelinsä taivaissa näkevät aina minun Isäni kasvot, joka on taivaissa. (Matt. 18.10)

Vastuulliseen ikään tultuaan heidänkin täytyy ottaa vastaan evankeliumi Jeesuksesta voidakseen pelastua iankaikkisesta kadotuksesta, eli toisesta kuolemasta.

Ihminen pääsee pois saatanan ja kuoleman vallasta heräämällä hengellisesti uuteen elämään

Ja jos yhden ihmisen (Adamin) lankeemuksen tähden kuolema on hallinnut yhden kautta, niin paljoa enemmän ne, jotka saavat armon ja vanhurskauden lahjan runsauden, tulevat elämässä hallitsemaan yhden, Jeesuksen Kristuksen, kautta. (Room. 5:17)

Ne ihmiset, jotka tämän elämän aikana ottavat uskon kautta vastaan Jeesuksen uhrin ja ansion heidän edestään, heräävät hengellisesti ja pääsevät takaisin Jumalan yhteyteen. Tätä Raamattu kutsuu uudestisyntymiseksi. 

Jeesus vastasi ja sanoi hänelle: "Totisesti, totisesti minä sanon sinulle: joka ei synny uudesti, ylhäältä (Pyhästä Hengestä), se ei voi nähdä Jumalan valtakuntaa". (Joh. 3:3)

He syntyvät evankeliumin kuulemisen ja vastaanottamisen kautta hengellisesti Jumalan lapsiksi, eli saavat Pyhän Hengen yhteyden, ja pääsevät siten pois kuoleman vallan alta. Heidän tulee syntyä samoin Pyhästä Hengestä niinkuin Jeesuskin sikisi Pyhästä Hengestä tullakseen Hänen veljikseen ja sisarikseen. Silloin heistä tulee saman Isän lapsia yhdessä Jeesuksen kanssa. Jeesuksen mukaan he eivät sen jälkeen enää koskaan kuole;

Uudestisyntynyt Jeesukseen uskovan ihmisen sielu jatkaa elämistä fyysisen kuoleman jälkeen Jumalan yhteydessä ilman mitään eron hetkeä. Sielun yhteys Jumalaan on alkanut jo ennen fyysistä kuolemaa uudestisyntymisen hetkellä. Tämä kuitenkin edellyttää uskon säilyttämistä maallisen elämän loppuun asti, vrt. Fil. 3:12. Kristityn tulee pitää omatuntonsa puhtaana sekä kanssaihmisten että myös Jumalan edessä. Langenneelle ja katuvalle on kuitenkin armo aina läsnä ja saatavilla, 1.Joh. 1:7. Niis se oli ristin ryövärillekin, joka pääsi paratiisiin tunnustaessaan Jeesuksen Messiaaksi.

Fyysinen kuolema, eli Jumalan antaman "neshaman" loppuminen kohtaa lopulta kaikkia ihmisiä, sillä synnin palkka on kuolema. Vaikka ruumis kuolee ja jää maan päälle, niin uudestisyntyneiden ja uskonsa fyysiseen kuolemaan asti säilyttäneiden kristittyjen sielut jatkavat elämistään Kristuksen yhteydessä paratiisissa.  

Mutta joka kestää (säilyttää uskon) loppuun asti, pelastuu, (Matt. 24:13) ja vielä

Kilvoitelkaa päästäksenne sisään (taivaaseen) ahtaasta ovesta. Minä sanon teille: monet yrittävät mennä sisään mutta eivät siihen kykene. (Luuk. 13:24)

Uskon säilyttäminen loppuun, eli fyysiseen kuolemaan asti pelastaa ihmisen kadotukselta. Siksi kaste on uskovan elämässä vasta alku ja uskon kilvoittelu, eli pyhitys jatkuu maanpäällisen elämän loppuun.

Jeesus todisti sielun kuolemattomuudesta sanomalla Hänen puoleensa kääntyneelle toiselle ristin ryövärille;

Niin Jeesus sanoi hänelle: "Totisesti minä sanon sinulle: tänä päivänä pitää sinun oleman minun kanssani paratiisissa. (Luuk. 23:43)

Ristin ryöväri uskoi Jeesuksen olevan Messias, jolla oli valtakunta, Luuk. 23:42.

Paratiisiin Jumalan yhteyteen Paavalikin kaipasi kirjeessään filippiläisille;

Paavali kutsui paratiisia myös kolmanneksi taivaaksi, 2.Kor 12:2 ss.

Sellainen opetus, minkä mukaan kaikki ihmiset menevät fyysisen kuoleman jälkeen kokonaan tiedottomaan tilaan ja heräävät vasta viimeiselle tuomiolle, ei ole Raamatun ilmoituksen mukaista, vaan ihmisten omaa keksintöä yli Raamatun ilmoituksen. Raamattu ei opeta koko ihmisen kuolemaa, vain ruumiin kuolemaa. Tuskinpa Paavalikaan toivoi pääsevänsä Kristuksen luo nukkuakseen siellä tiedottomana.

Jeesus kumoaa koko ihmisen (sielun ja ruumiin) kuoleman evankeliumissa todetessaan juutalaisille;

Kun ihminen herää hengellisesti ja uudestisyntyy Jumalan lapseksi, alkaa uusi elämä myös näkyä hänessä;

13 Älkääkä antako jäseniänne vääryyden aseiksi synnille, vaan antakaa itsenne, kuolleista eläviksi tulleina, Jumalalle, ja jäsenenne vanhurskauden aseiksi Jumalalle. (Room. 6)

Kilvoittelu uskon tiellä jatkuu läpi koko kristityn maallisen elämän. Liha sotii Henkeä vastaan ja Henki lihaa vastaan. Taistelu jatkuu kristityn fyysisen elämän loppuun asti, Ilm. 2:11. Jos tätä taistelua ei enää ilmene, kristitty on luopunut uskostaan ja Pyhä Henki on poistunut hänestä.

Kaksi ylösnousemusta

Kristuksen paluun yhteydessä tapahtuvassa ensimmäisessä ylösnousemuksessa paratiisissa olevat sielut, Kristuksessa kuolleet, saavat ylösnousemusruumiin;

Kristuksen paluun hetkellä maan päällä elävä uudestisyntyneitten kristittyjen sukupolvi ei kohtaa fyysistä kuolemaa samalla tavoin kuin kaikki heitä edeltäneet sukupolvet. Heidät "temmataan ylös pilviin" pois maan päältä Kristuksen luo, 1.Tess. 4:17. He eivät kuitenkaan ehdi ennen paratiisissa olevia, seurakunnan ylösottoa siellä odottavia aiempia sukupolvia, jotka nousevat samassa ylösnousemuksessa, mutta ennen heitä, Kristusta vastaan. Siinä he kaikki, Kristuksessa aiemmin kuolleet ja maan päällä vielä elävät Kristuksen omat, saavat yhdessä uuden ylösnousemusruumiin ja "pukeutuvat katoamattomuuteen".

Ensimmäisessä, eli elämän ylösnousemuksessa eivät ole mukana ne, jotka ovat kohdanneet fyysisen kuoleman ilman Jeesusta. He nousevat ylös Tuonelasta vasta myöhemmin tapahtuvassa hengellisesti kuolleiden, eli tuomion ylösnousemuksessa, mihin Jeesus viittaa Johanneksen evankeliumissa;

Hyvän ja pahan tekijät eroavat toisistaan siten, että ensin mainitut ovat ottaneet Kristuksen vastaan ja saaneet syntinsä anteeksi. Kristuksen ansio luetaan siten heidän hyväkseen. Jälkimmäiset taas joutuvat turvautumaan omaan ansioonsa, mikä ei syntiinlankeemuksen seurauksena kelpaa Jumalalle, Ps. 90:8. Jumalan pyhyys on loukkaamaton.

Myös apostoli Paavali erottaa nämä ylösnousemukset puheessaan roomalaiselle maaherra Feeliksille;

15 ja pidän sen toivon Jumalaan, että on oleva ylösnousemus, jota nämä itsekin odottavat, sekä (1) vanhurskasten että (2) vääräin. (Ap.t. 24)

Ne, jotka kohtaavat hengellisesti kuolleina myös fyysisen kuoleman, menevät kuoleman jälkeen tuonelaan. Jeesus todistaa siitä kertomuksessaan Lasaruksesta ja rikkaasta miehestä, vrt. Luuk. 16:19 ss. 

Jeesus nimesi erikseen vanhurskasten ylösnousemuksen myös Luukkaan evankeliumissa;

Sellainen opetus, että olisi vain yksi ylösnousemus, mihin kaikki ihmiset tulevat tuomiolle, ei Raamatun mukaan pidä paikkaansa. Jos olisi vain yksi ylösnousemus, missä kaikki nousevat yhtaikaa, ei Herran olisi tarvinnut nimetä jakeessa Luuk. 14: 14b erikseen vanhurskasten ylösnousemusta erotuksena muusta.

Vanha testamentti tunnistaa myös nämä kaksi eri ylösnousemusta;

Ja monet maan tomussa makaavista heräjävät, toiset iankaikkiseen elämään, toiset häpeään ja iankaikkiseen kauhistukseen. (Dan. 12:2)

Molemmat ovat ikuisia, sekä iankaikkinen elämä että myös kadotus.

Ilmestyskirjan mukaan näillä kahdella ylösnousemuksella, ensimmäisellä, eli vanhurskaiden ylösnousemuksella ja jälkimmäisellä, eli tuomion ylösnousemuksella on ajallisesti eroa tuhat vuotta;

Muut kuolleet eivät vironneet eloon, ennenkuin ne tuhat vuotta olivat loppuun kuluneet. (Ilm. 20:5a)

Ylösnousemusten välissä on maan päällä nk. tuhatvuotinen valtakunta, missä elämän ylösnousemuksessa mukana olleet ja uuden ylösnousemusruumiin saaneet pyhät hallitsevat. 

Molemmissa ylösnousemuksissa, sekä elämän ylösnousemuksessa paratiisista, että myös tuomion ylösnousemuksessa tuonelasta sielut saavat uuden ylösnousemusruumiin, 1.Kor. 15:35-58 ja Joh. 5:28-29.

Toinen kuolema on helvetti, eli iankaikkinen ero Jumalasta

Jos ihminen ei ole uskon kautta Jeesuksen uhriin herännyt hengellisesti tämän elämän aikana, hän kohtaa fyysisen kuoleman jälkeen Jumalan tuomion toisessa, eli tuomion ylösnousemuksessa. Siellä ovat vain hengellisesti kuolleet ihmiset. Kristukseen uskovat olivat elävinä sieluina mukana vanhurskasten ylösnousemuksessa jo tuhat vuotta aiemmin.

Tätä suurta loppunäytöstä kutsutaan myös viimeiseksi tuomioksi. Siellä mukana olevat ihmiset tuomitaan omien tekojensa mukaan syntiinlankeemuksen seurauksena iankaikkiseen kadotukseen, mikä on toinen kuolema, eli helvetti. Kuitenkin sielläkin on avattuna myös nk. elämän kirja, mihin kirjatut sielut säästyvät tuliselta järveltä. Lopullinen ratkaisu on Jumalan käsissä.

Toinen kuolema on iankaikkisesti pysyvä ero Jumalasta. Siksi ihmisen tulisikin maanpäällisen elämänsä aikana ensi sijassa olla huolissaan iankaikkisesta kohtalostaan enemmän kuin maallisesta, joka on vain ajallinen. Oman kuoleman muistaminen on eräs kristityn hyveistä, mikä laittaa asiat oikeaan tärkeysjärjestykseen;

Herran pelko on viisauden alku, Ps. 111:10. Iankaikkisessa kadotuksessakin ihmiset ovat kuitenkin tietoisessa tilassa, kuten Jeesus toteaa Matteuksen mukaan;

Ja myös Markuksen mukaan;

Jeesus osoittaa sellaisen opetuksen vääräksi, minkä mukaan fyysisen kuoleman jälkeen kaikki raukeaisi tyhjiin. Iankaikkisessa kadotuksessakin ihminen on tietoisessa tilassa, mutta samalla lopullisesti erossa Jumalasta. Tämän tiedostaminen aiheuttaa itkun ja katkeran katumisen, kuitenkin liian myöhään. Siitä Jeesus varoitti myös juutalaisia kuulijoitaan sanomalla;

Uudestisyntyneet ja uskonsa säilyttäneet kristityt ovat mukana ensimmäisessä, eli elämän ylösnousemuksessa ja heidän nimensä on kirjoitettu Jeesuksen uhrin ja ansion perusteella elämän kirjaan, Luuk. 10:20.

Niin ei nyt siis ole mitään kadotustuomiota niille, jotka Kristuksessa Jeesuksessa ovat. (Room. 8:1)

Harri A

Tästä pääset takaisin etusivulle