Herran Henki asettuu lopun aikana pohjoiseen maahan, Sak. 6:1-8

Kuvahaun tulos: Zacharias horses

Sakarjan lopun aikaa koskeva viimeinen, eli 8. näky

1 Minä nostin jälleen silmäni ja näin, katso, neljät vaunut, jotka lähtivät liikkeelle kahden vuoren välistä; ja ne vuoret olivat vaskivuoria.
2 Ensimmäisten vaunujen edessä oli punaisenruskeat hevoset, toisten vaunujen edessä oli mustat hevoset,
3 kolmansien vaunujen edessä oli valkeat hevoset, ja neljänsien vaunujen edessä oli täplikkäät, väkevät hevoset.
4 Minä lausuin ja sanoin enkelille, joka puhutteli minua: "Mitä nämä ovat, Herra?"
5 Enkeli vastasi ja sanoi minulle: "Ne ovat neljä taivaan tuulta, jotka lähtevät liikkeelle seisottuansa kaiken maan Herran edessä.
6 Ne, joitten edessä on mustat hevoset, lähtevät pohjoiseen maahan, ja valkeat lähtevät niiden jäljessä. Täplikkäät lähtevät eteläiseen maahan.
7 Ne väkevät lähtevät, ja menevät halusta, kuljeksimaan maata." Ja hän sanoi: "Menkää, kuljeksikaa maata". Ja ne kuljeksivat maata.
8 Sitten hän huusi minut ja sanoi minulle näin: "Katso, ne, jotka lähtivät pohjoiseen maahan, saattavat minun Henkeni lepäämään pohjoisessa maassa". (Sak. 6)

Taustaa

Sakarjan 8.näky päättää kirjan näkyjen sarjan ja on kiinteästi yhteydessä näkysarjan 1. näkyyn, Sak. 1:7-17. Päästäksemme ymmärtämään, mistä viimeisessä 8. näyssä on kyse, meidän tulee tarkastella myös 1. näkyä. Niillä on yhteys toisiinsa. Tässä viimeisessä profeetalle näytetään Herran näkymättömät sotavaunut, jotka lähetetään kukistamaan pakanavaltojen maailmanhallintaa ja avaamaan tietä tulevalle messiaaniselle valtakunnalle.

Kuten usein VT:n profetioissa, tässäkin on profeetallisesti kyse sekä Sakarjan omassa ajassa tapahtuvista asioista ja myös aikojen lopusta. Sakarjan omana aikana Meedo-Persia oli kukistanut Babylonian valtakunnan 539 eKr. ja sen jälkeen juutalaiset olivat päässeet palaamaan pakkosiirtolaisuudesta takaisin Juudeaan ja Jerusalemiin. Myös temppeli oli rakennettu uudelleen 520-luvulla eKr.

Lopun ajallisessa toteutumisessa kyse on Messiaan paluusta perustamaan 1000-vuotisen valtakuntansa maailmanaikojen lopussa, vrt. Ilm. 19-20. Keskitymme seuraavassa profetian lopunajalliseen toteutumiseen.

Sakarjan ensimmäisessä näyssä Herra ratsastaa yöllä punaruskealla hevosella 

Sakarjan 1. näyssä hän näki yöllä miehen, joka ratsasti punaruskealla hevosella.

8 Minä näin yöllä, katso, mies ratsasti punaisenruskealla hevosella, ja hän seisahtui myrttien keskelle laaksoon, ja hänen jäljessänsä oli punaisenruskeita ja punaisia ja valkeita hevosia.
9 Niin minä kysyin: "Mitä nämä ovat, Herra?" Enkeli, joka puhutteli minua, vastasi minulle: "Minä näytän sinulle, mitä ne ovat".
10 Ja mies, joka seisoi myrttien keskellä, lausui ja sanoi: "Nämä ovat ne, jotka Herra on lähettänyt maata kuljeksimaan".
11 Niin ne vastasivat Herran enkelille, joka seisoi myrttien keskellä, ja sanoivat: "Me olemme kuljeksineet maata, ja katso, koko maa on alallansa ja rauhassa". (Sak. 1)

Koko maa(ilma) oli alallansa ja rauhassa, mutta myrttien keskellä laaksossa (symb. Israelissa) öiseen aikaan punaruskealla hevosella ratsastavalla miehellä oli tarkoitus muuttaa tilanne. 

14 Ja enkeli, joka puhutteli minua, sanoi minulle: "Saarnaa ja sano: Näin sanoo Herra Sebaot: Minä kiivailen Jerusalemin ja Siionin puolesta suurella kiivaudella.
15 Suurella vihalla minä olen vihastunut suruttomiin pakanoihin, jotka, kun minä vähän vihastuin, auttoivat onnettomuutta tapahtumaan.
16 Sentähden sanoo Herra näin: Minä käännyn Jerusalemin puoleen armahtavaisuudessa. Minun temppelini siellä rakennetaan, sanoo Herra Sebaot, ja mittanuora jännitetään Jerusalemin ylitse.
17 Saarnaa vielä ja sano: Näin sanoo Herra Sebaot: Vielä minun kaupunkini ovat hyvyydestä ylitsevuotavaiset, ja vielä Herra lohduttaa Siionin ja valitsee vielä Jerusalemin." (Sak. 1)

Ratsastaja, eli Herra itse, oli vihastunut suruttomiin pakanakansoihin ja oli tullut aika kääntää Herran huomio takaisin Israelin ja Jerusalemin puoleen, joita pakanakansat olivat kohdelleet kaltoin. Punaruskea hevosen väri kuvaa Raamatussa tuomiota ja oikeutettua kostoa. Sakarjan omana aikana kyse oli pakkosiirtolaisuuden päättymisestä ja Jerusalemin temppelin uudelleen rakentamisesta 500-luvulla eKr. Lopunajallisessa toteutumisessa messiaanisen ajan aamunkoitto oli tullut myös Israelille pitkän maastakarkoituksen yön jälkeen.

Sakarjan viimeisen näyn selitys

Jätämme tässä tarkastelussa Sakarjan muut näyt väliin ja siirrymme tämän alustuksen jälkeen suoraan viimeiseen, eli kahdeksanteen näkyyn, mikä kertoo profeetallisesti meidän ajastamme  2000-luvulla jKr.

1 Minä nostin jälleen silmäni ja näin, katso, neljät vaunut, jotka lähtivät liikkeelle kahden vuoren välistä; ja ne vuoret olivat vaskivuoria. (Sak. 6:1)

Sakarja näkee neljät vaunut. Hevosten vetämät vaunut kuvasivat profeetan aikana sotavälineitä, joten kyse on siis Herran lähdöstä sotaan. Vaunut lähtivät liikkeelle kahden vaskivuoren välistä. Kaksi vuorta kuvaavat Ps. 36:7 ym. perusteella taivasta, mistä tuomiot lähtevät liikkeelle.

Sinun vanhurskautesi on kuin Jumalan vuoret, sinun tuomiosi niinkuin suuri syvyys, ihmistä ja eläintä sinä autat, Herra. (Ps. 36:7)

Vaunut lähetettiin siis liikkeelle alunperin Jumalan luota taivaasta. Maan päällä lähtöpiste oli, kuten tiedämme, Herran päättämässä paikassa, missä lohikäärmeellä on suuri valta. Vaski kuvaa Raamatussa lujaa, kovaa ja järkkymätöntä, mm. Jer. 1:18 ja 15:20. Juuri sellaisia Herran tuomiot ovat. Vaunujen lukumäärä, neljä, kuvaa niiden globaalia vaikutusta "maan neljään ilmansuuntaan".

2 Ensimmäisten vaunujen edessä oli punaisenruskeat hevoset, toisten vaunujen edessä oli mustat hevoset,
3 kolmansien vaunujen edessä oli valkeat hevoset, ja neljänsien vaunujen edessä oli täplikkäät, väkevät hevoset.
4 Minä lausuin ja sanoin enkelille, joka puhutteli minua: "Mitä nämä ovat, Herra?" (Sak. 6)

Vaunujen vetäjinä olivat eriväriset hevoset ja näytti siltä, että ne olivat kaikki valmiina ja odottivat vain käskyä liikkeelle lähtöön. Sakarja ei ymmärtänyt näkyä ja kysyi "mitä nämä ovat?".

Punaruskea väri on jo kuvattu aiemmin 1. näyssä ja se kuvasi siis Herran tuomiota. Mustat hevoset kuvaavat surua ja valitusta, mikä tuomion täytäntöönpanosta seuraa. Valkeat hevoset kuvaavat taivasta, voittoa ja Jumalan vanhurskautta eikä niihin liity mitään tuomiota. Viimeinen täplikäs (tai pilkullinen/harmaa) hevosen väri esiintyy VT:ssa vain tässä ja sanan tarkka merkitys on tuntematon. Niitä kuvataan myös sanalla "väkevä", joten siitä voidaan päätellä niillä olevan suuri voimavaikutus. Ilmestyskirjassa esiintyvä hallava tai tuhkanharmaa hevonen edustaa kuolemaa, Ilm. 6:8.

5 Enkeli vastasi ja sanoi minulle: "Ne ovat neljä taivaan tuulta, jotka lähtevät liikkeelle seisottuansa kaiken maan Herran edessä.
6 Ne, joitten edessä on mustat hevoset, lähtevät pohjoiseen maahan, ja valkeat lähtevät niiden jäljessä. Täplikkäät lähtevät eteläiseen maahan. (Sak. 6)

Neljä taivaan tuulta voidaan kääntää myös "henkeä". Se kertoo niiden olevan Herran luota lähteviä näkymättömiä voimavaikutuksia, joilla on erilaisia seurauksia. Punaruskeat hevoset olivat jo lähteneet ja tässä keskitytään kuvaamaan niiden aiheuttamia seurauksia "pohjoisessa maassa".

Mustien surua kuvaavien hevosten vetämät vaunut etenivät pohjoiseen maahan. Niiden jäljessä tulivat valkeiden hevosten vetämät vaunut, jotka kuvaavat Jumalan evankeliumin voittokulkua, minkä alkaa mustien hevosten saapumisen jälkeen. Kirjoittajan mielestä tämä kuvaa sitä suurta herätystä ja evankeliumin voittokulkua, mikä Suomessakin tulee alkamaan sen jälkeen, kun mustien hevosten aiheuttaman hädän seurauksena kansa kääntyy Herran puoleen.

7 Ne väkevät lähtevät, ja menevät halusta, kuljeksimaan maata." Ja hän sanoi: "Menkää, kuljeksikaa maata". Ja ne kuljeksivat maata. (Sak. 6)

New King James kääntää jakeen Sak. 6:7 tarkasti;

7 Then the strong steeds went out, eager to go, that they might walk to and fro throughout the earth. And He said, “Go, walk to and fro throughout the earth.” So they walked to and fro throughout the earth. (Zec. 6:7)

Käännöksessä tulee esiin hevosten vetämien vaunujen globaali vaikutus. Ne kulkivat koko maailman läpi. Sana "väkevät" kuvaa tässä näiden hevosten vaikutusta kaikkiin maailman kansoihin. Siksi mustien hevosten vetämät vaunut eivät voi kuvata Suomessa esim. Venäjän miehitystä, koska sen vaikutus ei ole globaali. Sen sijaan esim. maailmanlaajuinen pandemia voisi täyttää profetian.

Herran Henki asettuu lopun aikana lepäämään pohjoiseen maahan

8 Sitten hän huusi minut ja sanoi minulle näin: "Katso, ne, jotka lähtivät pohjoiseen maahan, saattavat minun Henkeni lepäämään pohjoisessa maassa". (Sak. 6)

Mustien ja valkeiden hevosten vetämät vaunut saavat Jumalan Hengen "lepäämään" pohjoisessa maassa. Heprean sana "nuwach" merkitsee juuri lepäämistä ja jäämistä johonkin pysyvästi. Tämä merkinnee myös Suomessa ennen näkemättömän suurta herätystä, jolla on pysyvä vaikutus aina Jeesuksen toiseen tulemiseen ja seurakunnan ylösottoon asti. Tämän herätyksen seurauksena myös Israel tullaan evankelioimaan. Siitä kertoo myöhemmin Sakarjan 12. luku. Näiden Jumalan tuomioiden seurauksena Herran suunnitelmien polttopiste siirtyy pakanakansoilta takaisin Israeliin.

"Sentähden kunnioittakaa Herraa valon mailla, ja meren saarilla Herran, Israelin Jumalan, nimeä".
Maan äärestä kuulemme ylistysvirret: "Ihana on vanhurskaan osa!" (Jes. 24)

26.3.2020

Harri Ahdesmäki

Tästä pääset takaisin etusivulle